Vaik ei lukis kukaan, ei oo painavaa sanaa.
Mua joskus masentaa, useammin ahdistaa.
Mun seura ei todellakaan oo silloin loistavaa.
Yritän päästä siit irti, koska elämähän on ihanaa.
Miks mun aivot ei sisäistä, ne on yhtä ongelmaa.
19-vuotiaana en osannut nukahtaa.
Löytyi lekurilta troppi, joka varmana auttaa.
Oon kohta 37 vieläkään en nukkua osaa.
Nappeja kourallinen, en tiedä mikä niist avittaa.
Joskus tekis mieli, kaikki lääkkeet lopettaa.
Been there done that, ykskin johtaa sairaalaan.
Meni hiton kauan, ennen ku alkoi taivas aukeaa.
Joku tajus viimein, et mä tarviin terapiaa.
Eläkehakemus vetämäs ei ollu järkee ees aloittaa.
Psykologinkaa, piirrettiin aikajanaa.
Uskalsin sille vähän verhoo raottaa.
Oma apu, paras apu täytyy taas alust aloittaa.
Loppu terapiat multa, ku vaihdoin maisemaa.
Kaikest huolimatta mä osaan rakastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti